oikeutta... ehkä jonakin päivänä?

Tämä päivä on ollut taas niitä päiviä, jolloin uskoni ihmisten oikeudenmukaisuuteen ja rehellisyyteen, hyvyyteen on ollut koetuksella... raskas päivä... Uskoin viimeiseen asti, että talomme kanssa päästään sopimukseen ilman, että tarvitsisi aloittaa raskasta, kaikilta voimia, aikaa ja rahaa viepää prosessia, mutta ei. Vaikka talomme on homeessa, sen pinta-alat heittävät huomattavasti ilmoitetuista, piirustukset, todellisuus ja kuvisttelu - eivät millään tapaa kohtaa - siltikään tässä maassa ei tunnu olevan järjestelmää, joka voisi ratkaista nämä asiat ilman tuota (kirosanaksikin muodostunutta) näytelmää... jossa tuskin on lopullisia voittajia - toinen vaan häviää enemmän kuin toinen...

Onneksi lapset on ihania - pienimmäinen H, tänään minun istuessani lattialla "romahtaneena" itkien toi lempi lelunsa syliini ja tutin - tuon suuren lohduttajan asiassa kuin asiassa. Vanhimmaiseni V tuli kotiin huoli silmistä loistaen ja valoi uskoa, tulevaisuuteen, mieleeni. Keskimmäinen muru I-U, sanoi puhelimessa, että äiti vaikka kaikki menisi, olemmehan me yhdessä... ja he kaikki olivat niin oikeassa!

Puhelut rakkaimpien ystävien kanssa loi uskoa tulevaan ja tsemppasi taas taistelumieltä - korvaamattomia ovat he! Samoin uskoa jaksoi luoda se, että kaikesta huolimatta tänäänkin istuimme sohvalla, H nukkuessa, toistemme kainaloissa... Huomenna on uusi päivä!