Käräjäoikeuden ratkaisu oli meille oikeusmurha ja olimme luottavaisilla mielillä menossa kolme päiväiseen istuntoon hovioikeuteen. Siellä tapahtumat alkoivat nopeasti mennä siihen suuntaan, että tuomari ehdotti sovinnon löytymistä. Neuvottelut olivat hyvin polveilevat, joihin hovioikeuden puheenjohtaja otti hyvin ohjaavan roolin. Oli helpottavaa kuulla kuinka hän kertoi tutustuneensa alemman oikeuden tuomioon ja piti sitä virheellisenä, erityisesti sen osalta, että olimme joutuneet siellä maksamaan myös vastapuolen merkittävät oikeudenkäyntikulut - se ehkä kaikkein kirvelevin tappio...
Lopulta neuvottelut monen vaiheen jälkeen, istuntosalin, neuvotteluhuoneen ja odotusaulan vuorottelun jälkeen etenivät siihen, että saimme sovittua kompromissin, jossa kumpikin osapuoli pitää oikeudenkäyntikulut itsellään, mukaan luettuna myös käräjäoikeuden kulut ja saimme talosta hinnan alennuksen - joka ei kata kuitenkaan talon korjauskuluja. Päätimme hyväksyä sopimuksen, tappioden minimoimiseksi. Kukaan ei kuitenkaan voinut vannoa sitä, kuinka oikeus olisi asian ratkaissut... Käsissä olisi voinut olla talon laina kokonaisuudessan, oikeudenkäynti kuluineen...
Nyt pääsemme myymään talon peruskorjattavana tai tonttina eteenpäin... Se jää nähtäväksi kuinka paljon jää katteetonta lainaa tuon jälkeen. Ratkaisun kanssa voi elää, siinä kuitenkaan kukaan tuskin voitti...
Suomalaiseen oikeusjärjetelmään tarvitaan ehdoton portti, todistajien rehellisyydelle - tämä tuskin toteutui meidän prosessissa - mutta sen osalta ei ole viimeistä sanaa kirjoitettu - ehkä...
Meidän perheemme rakentaa pesänsä pysyvästi toiseen paikkaan - paikkaan joka on ollut väliaikainen jo pidempään, nyt siitä tulee pysyvä - ratkaisu ei muuta mahdollista.
Talo oli meille rakkaus - unelma - koti, mutta muuttui lähes neljän vuoden painajaiseksi. Tänään autoradiosta kuului Anna Puun laulu, kohta vapaita... Silloin tuli itku...
Seison kuopan vieressä
kaivoin sen ihan itse omin pienin kätösin
vaikka tarjosit apua sinäkin.
Siinä se valmiina odottaa, syvyyttä kuusi jalkaa.
Viimeinen laulu lauletaan
kun kohta maahan lasketaan.
Seison rakkauden haudalla
sinä sen toisen puolella.
Rakkauden haudalla.
Me ollaan kohta vapaita.
Jonakin päivänä me voidaan laulaa laulun loppuosa: Silloin talo on myyty ja kymmenien tuhansien tappiot on kuitattu, se kuinka kauan siihen menee aikaa, on meille kaikille arvoitus...
Me ollaan vihdoinkin vapaita.
Me ollaan vihdoinkin vapaita.
Me ollaan vihdoinkin vapaita.
Me ollaan vihdoinkin vapaita.
Seison rakkauden haudalla.
Sinä sen toisella puolella.
Rakkauden haudalla.
Tämä prosessi on ollut opettavainen ja sen opit ehkä lopulta paljastuu vasta ajan kanssa kunnolla. Kenelläkkään en tällaista toivoisi, talouden, terveyden menettämisen vuoksi. On kuitenkin aika antaa kiitokset niille ihmiselle, jotka ovat uupumatta jaksaneet tsempata, selvittää ja todistaa asioita puolestamme ja kanssamme - ilman teitä suo olisi paljon syvempi ja leveämpi!
