case is closed

Tänään on tehty talosta kaupat...

Eilen vielä talolla käydessämme puhuin talolle, siis kirjaimellisesti puhuin - ääneen... Sanoin talolle; että ole uusille omistajille kiltimpi kuin meille olit! Kerroin tämän myös tänään kaupanteossa uusille omistajille, he sydämellisesti kiittivät ajatuksesta - ajatukseni oli vilpitön.

He tiesivät mitä ostavat ja olivat valmiita laittamaan talon remonttiin huomattavasti kauppahintaa enemmän rahaa, jotta siitä tulisi heille koti. Olivat valmiita kirjaamaan kauppakirjaan (johon oli kirjattu jo vaikka mitä lausekkeita talon kunnosta ja korjaustarpeista), että eivät koskaan tule vaatimaan meiltä mitään jälkeenpäin talon kuntoon tai löytyviin mahdollisiin yllätyksiin liittyen. Tämä antoi rauhaa myyntitilanteessa, en koskaa halua istua toisella puolella pöytää, missä olemme nyt viimeiset vuodet istuneet.

En koskaan kenellekkään toivoisi vastaavaa, vaikka tiedän, että on paljon ihmisiä joilla tilanne on vielä paljon katalampi kuin meillä. Meillä on koti, ei unelmien koti, mutta asunto jossa sovimme juuri ja juuri olemaan ja voimme ihan hyvin... meillä on työpaikat ja terveys tehdä työtä. Se on paljon.

Meillä on myös mahdollisuus uuteen alkuun. Me pystymme elämään jäljellejääneen lainan kanssa. Emme vuosiin saa sellaista lainaa, jolla voisimme ostaa "unelmaamme" vastaavaa asuntoa, mutta selviämme. Iso asia on myös se, että kuukausittaiset kulut pienenevät niin paljon, että voimme selviytymisen sijaan alkaa myös elää - ainakin vähän. Elämään mahtuu unelmia tulevaisuudesta.

Tunnelmat ovat olleet sekavat, helpotus ja suru ovat vaihdelleet paikkaansa... outo on ihmisen mieli.

Toivotan kaikille vastaavassa tilanteessa voimia jaksaa, jaksaa taistella ja jaksaa selviytyä. Me selvisimme perheen ja ystävien tuen ansiosta - lauantaina nämä ihmiset kokoontuvat kanssamme nostamaan maljan.

Ellinooran sanoin:
" Kuuletko äänet rumpujen
ne soittaa juuri sinulle
Tämä on päiväsi ei kenenkään muun
Mustavalkeasta joukosta poikkeat
tuntemattomalle hymysi osoitat
se katsoo sua kuin mielenvikaista

Mut ei se haittaa mitään
koska et välitä enää
tuntematta tuomita saa
koska kyyneleesi kuivaa
joku joka on päättänyt tehdä niin
palauttaa sun uskon ihmeisiin
Voit elää niin

Älä pelkää ääneen sanoo
älä pelkää nälkää janoo
tulevaisuuden lapsille kertoo voit
kuinka täällä jotain koit
tämän saa kivee kirjoittaa
Minä Elän, Minä Elän..."

Kiitos perhe ja ystävät!

Case is closed ja tämä blogi päättyy tähän.

Tarinalle piste

Kun katson aikajanaa taaksepäin aika tarkalleen neljä vuotta, on siihen mahtunut paljon kaikenlaista, neljä vuotta sitten nuorin tyttäremme oli juuri syntynyt ja olimme iskeneet silmämme unelmiemme kotiin, kapuat tehtiin kesäkuussa 2014 ja juhannuksena muutimme sisään.

Ulos muutimmekin jo sitten marraskuussa 2014, sen jälkeen muuttoja on kertynyt useita - erinlaisia vuokrakoteja, ja nyt olemme asuneet tässä kodissa vajaat kaksi vuotta... kaikkiaan tämän prosessin aikana olemme asuneet kuudessa eri osoitteessa.

Nyt olemme hyväksyneet talosta ostotarjouksen ja talon pitää olla tyhjänä reilun viikon päästä. Olo on epätodellinen, mutta huojentunut. Järkyttävä painolasti on poistunut hartioilta! Enää ei tarvitse joka päivä miettiä, pitäisikö mennä lumitöihin, katsomaan lämpötilat, nurmenleikkuuseen, paljonko on lunta katolla jne. jne. Nyt nämä kaikki huolet on ohi!

Paljon tuli prosessissa takkiin ja kaikkea en edes halua laskea, ostohinnan, hinnanalennuksen ja myyntihinnan erotus on yli 100000 euroa, siihen päälle vuosien kulut ylläpidosta, verot, lämmitys jne. Paljon tuli takkiin ja henkiset kärsimykset on olleet merkittävät. Talo on luonut varjon koko perheeseemme, olemme eläneet lähes koko 4 vuotiaan tyttäremme elämässä olevan ajan tätä painajaista, se jätti jäljet meidän kaikkien fyysiseen terveyteen ja henkiset jäljet eivät unohdu koskaan...

Silti voimme olla onnellisia, edelleen meillä on toisemme ja uusi alku... Kauppakirjat kirjoitetaan reilun viikon päästä ja nyt edessä on armoton viimeinen puhdistus... vihdoin saamme luopua!

silmiä kirvelevä sovinto

Tänään koitti se päivä, jolloin astelimme Itä-Suomen hovioikeuden ovista sisään. Olimme saaneet edellisenä iltana viestin, jossa kehoitettiin varautumaan sovinnon hieromiseen. Tunteet olivat vähintäänkin sekavat.

Käräjäoikeuden ratkaisu oli meille oikeusmurha ja olimme luottavaisilla mielillä menossa kolme  päiväiseen istuntoon hovioikeuteen. Siellä tapahtumat alkoivat nopeasti mennä siihen suuntaan, että tuomari ehdotti sovinnon löytymistä. Neuvottelut olivat hyvin polveilevat, joihin hovioikeuden puheenjohtaja otti hyvin ohjaavan roolin. Oli helpottavaa kuulla kuinka hän kertoi tutustuneensa alemman oikeuden tuomioon ja piti sitä virheellisenä, erityisesti sen osalta, että olimme joutuneet siellä maksamaan myös vastapuolen merkittävät oikeudenkäyntikulut - se ehkä kaikkein kirvelevin tappio...

Lopulta neuvottelut monen vaiheen jälkeen, istuntosalin, neuvotteluhuoneen ja odotusaulan vuorottelun jälkeen etenivät siihen, että saimme sovittua kompromissin, jossa kumpikin osapuoli pitää oikeudenkäyntikulut itsellään, mukaan luettuna myös käräjäoikeuden kulut ja saimme talosta hinnan alennuksen - joka ei kata kuitenkaan talon korjauskuluja. Päätimme hyväksyä sopimuksen, tappioden minimoimiseksi. Kukaan ei kuitenkaan voinut vannoa sitä, kuinka oikeus olisi asian ratkaissut... Käsissä olisi voinut olla talon laina kokonaisuudessan, oikeudenkäynti kuluineen...

Nyt pääsemme myymään talon peruskorjattavana tai tonttina eteenpäin... Se jää nähtäväksi kuinka paljon jää katteetonta lainaa tuon jälkeen. Ratkaisun kanssa voi elää, siinä kuitenkaan kukaan tuskin voitti...

Suomalaiseen oikeusjärjetelmään tarvitaan ehdoton portti, todistajien rehellisyydelle - tämä tuskin toteutui meidän prosessissa - mutta sen osalta ei ole viimeistä sanaa kirjoitettu - ehkä...

Meidän perheemme rakentaa pesänsä pysyvästi toiseen paikkaan - paikkaan joka on ollut väliaikainen jo pidempään, nyt siitä tulee pysyvä - ratkaisu ei muuta mahdollista.

Talo oli meille rakkaus - unelma - koti, mutta muuttui lähes neljän vuoden painajaiseksi. Tänään autoradiosta kuului Anna Puun laulu, kohta vapaita... Silloin tuli itku...

Seison kuopan vieressä kaivoin sen ihan itse omin pienin kätösin vaikka tarjosit apua sinäkin.

Siinä se valmiina odottaa, syvyyttä kuusi jalkaa. Viimeinen laulu lauletaan kun kohta maahan lasketaan. Seison rakkauden haudalla sinä sen toisen puolella. Rakkauden haudalla. Me ollaan kohta vapaita.

Jonakin päivänä me voidaan laulaa laulun loppuosa: Silloin talo on myyty ja kymmenien tuhansien tappiot on kuitattu, se kuinka kauan siihen menee aikaa, on meille kaikille arvoitus...

Me ollaan vihdoinkin vapaita. Me ollaan vihdoinkin vapaita. Me ollaan vihdoinkin vapaita. Me ollaan vihdoinkin vapaita. Seison rakkauden haudalla. Sinä sen toisella puolella. Rakkauden haudalla.

Tämä prosessi on ollut opettavainen ja sen opit ehkä lopulta paljastuu vasta ajan kanssa kunnolla. Kenelläkkään en tällaista toivoisi, talouden, terveyden menettämisen vuoksi. On kuitenkin aika antaa kiitokset niille ihmiselle, jotka ovat uupumatta jaksaneet tsempata, selvittää ja todistaa asioita puolestamme ja kanssamme - ilman teitä suo olisi paljon syvempi ja leveämpi!