Toivoa KKO:sta

Pari viikkoa sitten saimme korkeimmasta oikeusta tiedon, että siellä oli tehty ennakkopäätös talon kosteusongelma-jutussa. Päätös oli meidän vinkkelistämme myönteinen ja helposti sovellettavissa meidän tapaukseemme, vanha talo, myyty hyvä kuntoisena jne. Nyt taas lakimiehet kirjoittavat kirjelmää vastapuolelle ja viimeisen kerran yritämme sovintoa. Jotenkin kovin kuluttavaa ja hämmentävää vaa istua ja odottaa näiden asioiden etenemistä. Toisaalta kun ei pidä hötkyillä jotta asiat tulee hyvin valmistelluiksi, mutta toisaalta pelottaa, että kun asiat aina vain viivästyvät niin niillä on tapana mutkistua. Ja tämä ei ole hyvä!

Onneksi verottaja muistaa kuitenkin perheemme ahdinkoa - lisäämällä sitä! Niin mätkyjen kuin veroprosentin kirstyksen muodossa... No kiristämme vyötä sitä mukaa. Niin ja onneksi on molemmilla meillä työkyky ja -halu. Ja onhan tuo raha kumma konsultti nostamaan työiloa minullekin tammikuussa kun omalta osaltani hoitovapaa loppuu ja T saa jäädä kotiin.

Taas muutamia kalusteita tuotu tehopuhdistuksen jälkeen vanhasta kodista ja olen ollut nyt kuukauden kipeänä - muut eivät oirehdi... odotan vielä tämän antibioottikuurin ja poskiontelotulehduksen loppumista ja päätän sitten lähtevätkö ko. kalusteet poltettaviin... En vaan niin millään haluaisi luopua noista vanhoista maalitehtaan tikkaista tai tuosta kauniista vanhasta puukaapista.

Tuli hyvin epätodellinen olo kun viimeisimpään kirjeeseen lakimiehelle listasimme menetettyjä tavaroita ja rahallisia menetyksiä... paljon tuli kirjattua, mutta paljon jäi varmasti poiskin... haikeat tunnelmat!

ja tästä pääsee katsomaan tuon kko:n päätöksen kokonaisuudessaan:
 
http://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/precedent/1441351157214.html

se hetki kun nuoren maailma alkaa murentua

Eletään syksyä kolme vuotta sitten, tyttäreni; ihana, kaunis, lupaava urheilija joka on maajoukkue valmennuksessa maastohiihdossa alkaa oirehtia eriskummallisesti, pyörrytystä, kuumeilua, voimattomuutta ja mitä eriskummallisimpia oireita. Asiaa hoidetaan levolla ja lopulta mennään lääkäriin - diagnoosi mykoplasma infektio. Ajatuksena vain se, että lääkeillähän tämä on hoidettavissa, ei hätää! Lääkettä syödään ja oireet aina vaan palaavat - apua pyydetään tutuilta ja tuntemattomilta lääkäreiltä, haetaan asiantuntijoita ja tutkitaan itse viimeisimpiä tutkimuksia aiheesta. Olo kohenee ja palataan kilpa laduille... kuukauden kulkee hyvin, kunnes oireet palaavat - verikokeet ja tulos murskaava, vasta-aineet nousseet pilviin ja lääkitys aloitetaan uudelleen. Tuloksena kuukausien antibiootti kuurit ja kortisonia väliin.

Elämä näyttää valoisammalta, urheilulukio kutsuu - väsymys ja oireet saavat taas vallan - verikokeet ja vasta-aineet huipussa - lääkekuurille! Kun lääkekuuri on ohi ei voimat enää palaudukkaan, väsymys ei helpota ja uni ei tuo virkeyttä. Homehtuneet koulun tilat pakottavat jättämään koulun ja palaamaan vanhempien luo... väsymys ei helpota. Treeni ei kulje ja muutama pyörtyminen lenkillä on todellisuutta... Olisiko taas mykoplasma, itkee tämä kaunis, ihana tyttäreni - ei ole, kertoo laboratorio kokeet... MIKÄ sitten? Haetaan syytä unesta ja pyydetään apua asiantuntija ystävältä... uni ei ole palauttavaa ja infektiot seuraavat toinen toistaan.

Ostamme talon, jossa pitäisi olla suojassa homeilta, mutta se  osoittautuukin pahimmaksi pesäksi, mitä kukaan voi ajatella, hometta joka paikassa ja kortisonikuurit on otettava apuun jotta edes neidon henki kulkee - urheilu on jäänyt, mutta kytö ladulle elää yhä. ja unelma, se unelma jonka neito ilmaisi kuusi vuotiaana - 10 km perinteisen olympia voitto - se silmissään neito aina ja joka päivä palavin silmin meni lenkille ja palasi ladulle, mutta ei enää tässä vaiheessa, vähään aikaan - tuo katala mykoplasma oli ottanut erävoiton.

Asiantuntija ystävä lähettää neurologialle tutkimuksiin ja tänään on diagnoosi taskussa, krooninen väsymysoireyhtymä, krooninen sairaus ja tuon katalan mykoplasman aiheuttama. Tästä sairaudesta on tehtävä ystävä, koska sen kanssa on opittava elämään - kukaan ei vielä tiedä onko ystävä elinikäinen vai kulkeeko se rinnalla vain tovin.

Urheilu ja unelma siihen on mennyttä - äidin sydän särkynyt - rakkaani on luopunut elämän palosta tässä suhteessa ja identiteetti ja unelma on löydettävä toisaalta - uudestaan.

neljän päivän päästä 18 vuotta - ei suotta - onneksi on paljon unelman kokoisia vuosia edessä!