odottavan aika on järkyttävän pitkä

Tavarantarkastuksen rapotti piti olla meillä jo tammikuun loppuun menneessä - siis viiiiimeistään - kuten tarkastaja totesi. Viikon olen yrittänyt saada herraa kiinni, kunnes tänään sain viestin, että ensi viikonlopulla voisi olla mahdollista saada raportti. No hyvä, että tiedetään - olen joka päivä kirmaillut kuin poro postilaatikolle ja päivittänyt sähköpostia puolentunnin välein (vaikka se päivittyy myös automaattisesti) odotuksen julmassa kurjimuksessa. Vielä siis viikko odotusta, jotta pääsemme miettimään mitä kaikki tarkoittaa.

Positiivisia asioitamahtui kuitenkin päivään, vakuutusyhtiö iloksemme kertoi, että oikeusturvavakuutus sentään mahdollisesti ja todennäköisesti on käytettävissämme. Toki päätös syntyy vasta sitten, kun vaadekirja saadaan lähettettyä (kunhan ensin saadaan raportti tavarantarkastuksesta) ja vaateeseen vastaus (kieltävä tai osittain kieltävä) - sitten saadaan lakimies hommiin... ja vakuutus - toivottavasti! Luulempa kuitenkin, että tässä revohkassa lakimiehenpalkkiot on aika pientä murhetta.

H on oppinut seisomaan tukea vasten - elämme siis varsin mielenkiintoisia aikoja :) Tasapainoa ei ole yhtään ja pystyyn päästyään kaatuu kuin keila - huuto sen mukainen. Omaan siis aika hyvät teleskooppi käsivarret ja silmät ovat kasvaneet selkääni ja takaraivooni - onhan minun huomioitava tämän neitosen liikkeet sekunnin tarkkuudella nykyään. Kuinka en muistanut että tämä vaihe on tällainen...

Päivät ovat pitkiä ja yöt huonosti nukkutuja - yökiskoni ovat homehtumassa jossain entisen kodin perukoilla ja sanottavammin ei kiinnosta NIITÄ juurikaan suuhun enää laittaa - joten leukaperäni ovat niin jumissa, että montakaan sanaa ei suustani ulos tule - tämä on höystettynä hyvällä kolmen päivän (jo menneellä) migreenillä. Meillä menee siis oikein mukavasti! :D

No leuka pystyy - ja kohti uusia haasteita... vaikka haluaisin kyllä näistä entisistä jo eroon. V käy kovaa kamppailua oman terveytensä kanssa - ottaa koville nuorella naisella ja välillä on hyvin avuton olo, kun ei osaa auttaa. Pitää vaan yrittää olla läsnä ja sammuttaa tulipaloja - siellä ja täällä - missä sitten ikinä roihahtaakin ja voin paljastaa, että roihunnut on! Kahden eri perheen (jota yhdistää kaksi murrosikäistä tyttöä) ajatusten yhteen saattaminen terveydenhuollosta, lasten kanssa ongelmien kohtaamisesta, omien tunteiden hillitsemisestä ja kaiken näiden yhdistämisestä - on haasteensa... Jonakin päivänä kaikki tämäkin varmasti naurattaa. Naurattaahan?

                                       (kuvassa H on noin viikon ikäinen)