torstai 17. joulukuuta 2015

homehtuvista materiaaleista

Joulu alkaa lähestyä, mutta joulun tunnelmaa ei ole näkynyt vielä. Saimme sovittua lakimiesten kanssa yhteisen ajan, jolloin tulevat kaksin kappalein ihmettelemään ja kuvaamaan taloa. Kuvaamista riittää kyllä. Saammepa sitten asioita taas hieman eteenpäin, jospa sitten pääsisi laskeutumaan joulun tunnelmaan ja rauhaan.

Viime päivät ovat olleet melkoista yhteisöllisyyttä :). Meitä ovat monet auttaneet tämän prosessin aikana (ja varmasti joudumme monelle vielä avun pyyntöjä esittämään), nyt oli meidän vuoromme auttaa ystävä perhettä joka oli vähintäänkin pulassa. Oma asunto myyty, uusi ostettu ja täydellisessä rempassa, jonka piti valmistua sovittuun päivään muuttoon mennessä... No jännästi ei valmistunut. He ovatkin nyt oleilleet meillä, ensin yö kyläilemässä ja sittemmin päivät evakuoituneina. Eilen oli siivous päivä ja jopas hommat meni sukkelasti, kun kaksi naista ja kaksi alle kaksi vuotiasta tyttöä pisti tuulemaan...tunti ja hommat oli selvät! Jihuu! Melkein voisi alkaa moniavioisuuden kannattajaksi tuon kokemuksen perusteella... En tosin tiedä kuinka T siihen suhtautuisi. HIH!

Tänään siis ohjelmassa taas pikku-neitien kanssa puuhastelua ja jouluisten kakkujen tekoa. Jospa se joulun tunnelma pikkuhiljaa sieltä hiipisi - tuoksujen ja makujen mukana...

Olen kuitenkinmiettinyt taas viime päivinä sitä kuinka ihmiset yleensä ajattelevat, että vain puu tai villa homehtuu, mutta alla on taulukko, josta ilmenee, että kyllä se betonikin vaan homeen saan itseensä, aivan kuten meidän raporteista oli luettavissa - lattian betonissa kasvoi melkoiset määrät sädesientä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti